Muuttaminen on maailman kamalinta hommaa.
Työt on alkanut ja hirveä stressi asunnosta ensin. Nukuin toisten
nurkissa enkä saanut unta kun mietin vain että mitä teen jos en kämppää
löydäkään. Mutta se on nyt kunnossa, asunto vuokrattu :). Ja tosi
kallis sellainen kyllä :O.
Seuraavaksi stressaa se että miten muutto onnistuu ja kenet saan avuksi
ja miten mun tavarat mahtuu sinne ja ja ja. Ei oo helppoa. Mutta
eiköhän isi toimi pelastavana enkelinä ja tuu ajamaan mun
muuttokuorman. Jotenkin ei viitsi ketään kaveria pyytää tekemään niin
pitkää päivää mun takia. vaikka varmasti moni suostuisikin..
Ja sitten ku ei yöllä saa unta niin mielessä pyörii vielä mun
lentopalloilija ja meidän tilanne. Ja tosi heikkona hetkenä itken vielä
O:n perään, mikä ainakin on ihan hullua. Mä blokkasin sen jopa mun
mesestä ja en ole nähnyt sitä alkusyksyn jälkeen kun se kännissä tuli
mulle avautumaan. Mutta emmä voi sille mitään että aina huonona hetkenä
mä vaan mietin kuinka mun elämä ois niin paljon parempaa jos me vielä
oltais yhdessä. Tai ainakin helpompaa.
Suoraan sanottuna mä en enää jaksa olla yksin. Yksin kaikki on tuplasti
rankempaa. Kaikki on ihan sun omalla vastuulla ja sun pitää tehdä
kaikki suuretkin päätökset ihan yksin. Toisaalta, onhan se helpompaa
näin, kun ei tarvi huomioida toista vaan saa tehdä mikä itselle sopii
parhaiten. Mutta mä jo alan kaipaamaan sitä että mulla ois joku jota
huomioida. Tai jolle vois leipoa jotain tai höpötellä kun mennään
nukkumaan. Tai jota sais vain silitellä ja helliä ja joka silittelis ja
hellis takas. Mä oon jo tässä hellyydenpulassa harkinnut kissan
ottamista, mikä on aika hälyyttävää :).
Ilmassa vaan on sitä ilmiötä, että kaikki alkaa seurustelemaan. Tai no,
mun läheiset kaverithan on seurustellut kaikki jo ikuisuuden, mutta
ihan kaikki puolitututkin. Ja lähiaikoina kaikki sellaset miehetkin
joiden kanssa mulla on joskus ollut juttua ja joista oon todennut että
tahdon paremman. Olenkohan mä vähän nirso? En mä mielestäni edes ole,
mulla ei oo miehille mitään ihmeellisiä vaatimuksia. Paitsi että se ei
oo tosi laiha :D. Mä tahdon vaan miehen jonka kanssa mä voin nauraa ja
rentoutua. Ei luulis olevan liikaa vaadittu.
Lentopalloilija ois kyllä semmonen. Mutta se vaan asuu turhan kaukana
ja meidän elämäntilanteet ei millään lailla kohtaa. Mikä on ihan täysin
epäreilua. Tiiätkö, ku kerrankin ois hyvä mies niin kaikki on sitten
sitä suhdetta vastaan. Me päätettiin ottaa vähän etäisyyttä, ja
lentopalloilija on sen toteuttanutkin. Musta vaan tuntuu pahalta, ku
ois niin ihana edelleen joka ilta laittaa sille hyvänyön viesti ja
saada halipusuja takas :). Mutta eiköhän me vielä joskus nähdä, jos
joku ei herraa sieppaa tässä joulun aikana :D
Huh. Tulipa avautuminen. Ainiin ja kuten otsikko kertoo, mulle on
iskenyt hirveä flunssa :S. Koitahan siinä sitten jaksaa tätä kaikkea.
Plaah
maanantai, 11. joulukuu 2006
Kommentit