Muuttaminen on maailman kamalinta hommaa.

Työt on alkanut ja hirveä stressi asunnosta ensin. Nukuin toisten nurkissa enkä saanut unta kun mietin vain että mitä teen jos en kämppää löydäkään. Mutta se on nyt kunnossa, asunto vuokrattu :). Ja tosi kallis sellainen kyllä :O.

Seuraavaksi stressaa se että miten muutto onnistuu ja kenet saan avuksi ja miten mun tavarat mahtuu sinne ja ja ja. Ei oo helppoa. Mutta eiköhän isi toimi pelastavana enkelinä ja tuu ajamaan mun muuttokuorman. Jotenkin ei viitsi ketään kaveria pyytää tekemään niin pitkää päivää mun takia. vaikka varmasti moni suostuisikin..

Ja sitten ku ei yöllä saa unta niin mielessä pyörii vielä mun lentopalloilija ja meidän tilanne. Ja tosi heikkona hetkenä itken vielä O:n perään, mikä ainakin on ihan hullua. Mä blokkasin sen jopa mun mesestä ja en ole nähnyt sitä alkusyksyn jälkeen kun se kännissä tuli mulle avautumaan. Mutta emmä voi sille mitään että aina huonona hetkenä mä vaan mietin kuinka mun elämä ois niin paljon parempaa jos me vielä oltais yhdessä. Tai ainakin helpompaa.

Suoraan sanottuna mä en enää jaksa olla yksin. Yksin kaikki on tuplasti rankempaa. Kaikki on ihan sun omalla vastuulla ja sun pitää tehdä kaikki suuretkin päätökset ihan yksin. Toisaalta, onhan se helpompaa näin, kun ei tarvi huomioida toista vaan saa tehdä mikä itselle sopii parhaiten. Mutta mä jo alan kaipaamaan sitä että mulla ois joku jota huomioida. Tai jolle vois leipoa jotain tai höpötellä kun mennään nukkumaan. Tai jota sais vain silitellä ja helliä ja joka silittelis ja hellis takas. Mä oon jo tässä hellyydenpulassa harkinnut kissan ottamista, mikä on aika hälyyttävää :).

Ilmassa vaan on sitä ilmiötä, että kaikki alkaa seurustelemaan. Tai no, mun läheiset kaverithan on seurustellut kaikki jo ikuisuuden, mutta ihan kaikki puolitututkin. Ja lähiaikoina kaikki sellaset miehetkin joiden kanssa mulla on joskus ollut juttua ja joista oon todennut että tahdon paremman. Olenkohan mä vähän nirso? En mä mielestäni edes ole, mulla ei oo miehille mitään ihmeellisiä vaatimuksia. Paitsi että se ei oo tosi laiha :D. Mä tahdon vaan miehen jonka kanssa mä voin nauraa ja rentoutua. Ei luulis olevan liikaa vaadittu.

Lentopalloilija ois kyllä semmonen. Mutta se vaan asuu turhan kaukana ja meidän elämäntilanteet ei millään lailla kohtaa. Mikä on ihan täysin epäreilua. Tiiätkö, ku kerrankin ois hyvä mies niin kaikki on sitten sitä suhdetta vastaan. Me päätettiin ottaa vähän etäisyyttä, ja lentopalloilija on sen toteuttanutkin. Musta vaan tuntuu pahalta, ku ois niin ihana edelleen joka ilta laittaa sille hyvänyön viesti ja saada halipusuja takas :). Mutta eiköhän me vielä joskus nähdä, jos joku ei herraa sieppaa tässä joulun aikana :D

Huh. Tulipa avautuminen. Ainiin ja kuten otsikko kertoo, mulle on iskenyt hirveä flunssa :S. Koitahan siinä sitten jaksaa tätä kaikkea. Plaah