Hei,
musta saa varmaan sellaisen kuvan kun oisin aina pahalla päällä,
masiksessa ja rypisin itsesäälissä. Ei se nyt ihan niinkään mene.
Yleensä vain silloin tulee sellainen fiilis että pakko purkaa jonnekin
ja sitten kun en ihan aina halua kavereillekaan näyttää että nyt menee
huonosti, niin helppo avautua tänne satunnaisesti.
Mut on mun elämässä jotain hyvää kivaa aina välillä. Kokeillaan :).
Ensinnäkin, mä oon jo vähän kotiutunut. Vaikka vapaa-aika eniten ehkä
edelleen kuluu vain kämpillä, niin on mulla jo hieman kavereita ja ihan
yksinäinen en ole. Ja vähän harrastankin ja paljon shoppailen :P. Siis
vanhoja kavereita on tosi kova ikävä, mutta oon yrittänyt ajatella niin
että ehkä tännekin ajan kanssa syntyy yhtä hyviä ihmissuhteita.
Sellasia, ettei tarvi etukäteen suunnitella ja keksiä tekemistä, vaan
että voi vaan olla ja hengailla ja kahvitella ja katsella telsua ja
vaan olla :D.
Toisiksikin. Töissä on ihan kivaa. Kiirettä ja kivoja juttuja ja
hauskoja ihmisiä ja kotoinen olo jo. Vaikkakin se nyt ei oo ihan sitä
mitä varten oon yliopiston luentoja kiertänyt, mutta hyvä alku
kuitenkin. Ja vaikkakin se työkaveri jota treffailin tapailee nyt mun
parasta naispuolista työkaveria. Ja vaikka niitä päivittäin katselen ja
näen sen niiden flirtin niin en edes paljon ole mustasukkainen. Ainoa
mikä ahdistaa on se, kuinka asiaa salaillaan multa ja puheenaihetta
kierrellään.
No yleensäkin ahdistaa valehtelu, asioiden kiertäminen ja peittely.
Kaikki ois vain aina helpompaa ja vähemmän satuttavaa kuin ihmiset
puhuis suoraan eikä yrittäis liikaa jotain muuta mitä kuvittelee muiden
tahtovan. Kokemuksen syvä rintaääni todellakin puhuu tässä asiassa,
sitä en enää tahtois koskaan kokea :/.
Mutta asiaan takaisin. Ehkäpä huomenna palautan mun graduni :D. Sitä
oon jännännyt jo pitkään ja pitänyt tossa koneella siihen koskematta.
Motivaatio meni täysin, ja en enää vain ole jaksanut sitä viilata ja
parannella ja lisäillä. Mutta tiedän että noin se menee läpi ja ihan
kohtalaisin arvosanoin, palauttaminen jännittää vain niin paljon :O.
Mut täytyy kai vain vähän ryhdistäytyä ja laittaa asiat rullaamaan,
tässä vaiheessa ne paperit on kyllä jo pakko ottaa kotiin :P. Saa nähdä
mikä fiilis sitten tulee kun se oikeasti hyväksytään, vielä on kyllä
ihan yhtä teiniolo kuin silloin kun koulun aloitin :P
Niin ja sain vähän lisää työtehtäviä kesäksi. Erilaisia, avartavia, mielenkiintoisia.
Eli on mun elämässä jotain hyvääkin. Viikonloppuna tiedossa siideriä
kaverin kanssa ja euroviisustudio monen muun kaverin kanssa :P. Ehkä
nähdään senaatintorilla sitten lauantaiyönä jossain vaiheessa :P
torstai, 10. toukokuu 2007
Kommentit