Mikähän mua auttais pääsemään tästä kaikesta yli?!

Oon menossa vappua viettään kavereiden luo vanhalle kotipaikalle, ja nyt alkoi taas mielessä kummittelemaan herra O. Ei tästä nyt vaan tule mitään, kaiken pitäis olla ohi ja unohdettu ja elämän jatkua. Mutta mietin vain sitä kuinka sillä on siellä uus elämä, kuinka me törmätään yhteisten kavereiden luona, ja kuinka mulla taas ne illat sitten menee siihen että seison pihalla röökillä ja itken.

En tajua. Kai se on vaan siitä kun se vaan meni ja unohti ja otti uuden tilalle. Sillä on jo kohta kaks vuotta uutta elämää uuden rakkauden kanssa, ja mä vieläkin jumitan. Tai no, oon vaihtanut kaupunkia, mutta mitään muuta uutta ei olekaan tapahtunut. Hiustyylikin on ihan sama. Ja edelleen kaipaan sitä ja edelleen mietin ettei parempaa voisi olla. Ja niin kauan ku mä näin mietin niin parempaa ei varmaan ikinä tulekaan, pitäis olla valmis siihen uuten niin se vois tullakin.

ja sitten säädän ja teen asioita jotka vaan harmittaa jälkikäteen. Mutta semmonen fiilis tässä pikkuhiljaa on, että mua ei vaan ole tarkoitettu parisuhteeseen. se mahdollisuus oli ja meni, ja nyt olis luotava elämä uusiksi siltä pohjalta.

Eikä mulla mitään sinkkuilua vastaan ole, tähän tottuu. Mutta emmä osaa luoda elämää omien sääntöjeni mukaan. Emmä tiedä mitä tekisin krapulapäivänä, emmä osaa mennä yksin elokuviin tai ulos syömään. Emmä uskalla ottaa asuntolainaa yksin, kun emmä tiedä millanen kämppä kannattaisi ostaa. Emmä voi ostaa autoa kun emmä osaa huolehtia siitä. Enkä mä voi muuttaa kun emmä voi aina vaan kavereita juoksuttaa muuttoapuna. Ääh. Enkä mä kai oikeasti ole näin masentunut, nyt tää fiilis on vaan tämä.

No, menen sitten vapun viettoon ja itken ja yritän peittää sen. Ja jos tulee liian hankalaa, karkaan paikalta, soitan herra pelastavalle enkelille ja menen viereen nukkumaan taas pahan mielen pois. Hetki hyvä oloa, on sekin jotain.